rantajatsit 2010.png

Emma Salokoski vaihtuu Elifantree-yhtyeeseen

Raahen Rantajatsien 29.-31.7.2010 lauantaikonsertin esiintyjäkaarti muuttuu. Aikatauluongelmien vuoksi Emma Salokosken ja Ilmiliekki Quartetin konsertti vaihtuu suomalais-ruotsalaiseen Elifantree-yhtyeeseen.

Elifantree eli Anni Elif Egecioglu – laulu, sello, kellopeli, Pauli Lyytinen – tenorisaksofoni, melodika, kellopeli ja Tatu Rönkkö – rummut on räiskyvä akustinen trio. Pääasiassa laulun, tenorisaksofonin ja rumpujen voimin toimivan yhtyeen kappaleet ovat Anni Elifin kantaaottavien lyriikoiden, svengaavien taidepop-sävellysten ja vapaan improvisoinnin karnevaalia. Erikoiset “groovet” ja akustisten instrumenttien pitkälle viedyt sointimaailmat leimaavat yhtyeen kokonaiskuvaa. Kuuntelu ja kommunikointi ovat suuressa roolissa vaihtelevissa tunnelmissa, ja se on erityisen suoraa ja luonnollista yhtyeen erittäin läheisestä ja luovasta ilmapiiristä johtuen. *Love & Trees* - esikoisalbumi julkaistiin toukokuussa 2010.

Rudresh Mahanthappa ja Michael Giles Rantajatsien pääesiintyjiä

Raahen Rantajatsien 22. festivaalikesän kansainvälisiksi pääesiintyjiksi on kiinnitetty yhdysvaltalainen saksofonisti Rudresh Mahanthappa Codebook-yhtyeensä kanssa sekä Michael Giles Mad Band Englannista. Mahanthappa on yksi tämän hetken kiinnostavimmista nuorista muusikko-säveltäjistä. Intialaistaustainen Mahanthappa on nimetty Downbeat-lehden nousevaksi tähdeksi useita kertoja peräkkäin, ja hänen levytyksensä ovat saaneet useita kunniamainintoja eri medioissa. Suomessa hän esiintyy nyt ensi kertaa.

rantajatsit_3.jpg

Brittiläinen Michael Giles muistetaan King Crimson –yhtyeen alkuperäisenä rumpalina. Hänen soittotapansa on vaikuttanut moniin nuoremman polven rumpaleihin niin proge- kuin jazzpiireissäkin. Raahessa esiintyvä Mad Band on uudehko trio, jota täydentää tällä keikalla kansanmuusikkonakin tunnettu alttoviulisti Geoffrey Richardson. Rantajatsien 2010 kolmas kansainvälinen esiintyjä on belgialainen Manuel Hermia Quartet.

rantajatsit_7.jpg

Myös kotimainen esiintyjäkaarti on kovaa luokkaa: blueskitaristi Jo’ Buddy esiintyy sekä Ruiskuhuoneen klubilla että Ulkofantin päälavalla, missä nähdään myös Elifantree, Tuomo, Samuli Putro sekä rumpali André Sumeliuksen Charles Mingus –projekti. Bio Huvimyllyssä puolestaan nousee lavalle saksofonisti Jorma Tapion kokoama yhdeksänhenkinen Sound&Fury, joka muistelee kymmenen vuotta sitten edesmennyttä rumpalilegendaamme Edward Vesalaa. Sound&Furyn kokoonpanossa nähdään alkuperäinen puhallinsektio, jossa Tapion lisäksi soittavat Pepa Päivinen, Tane Kannisto ja Matti Riikonen. Raahelaista taiteilijakuntaa edustaa Laura Lehtolan Klaara-yhtye.

rantajatsit_5.jpg

Raahen Rantajatseja juhlitaan 29.-31.7.2010 Raahen puukaupungin merellisissä maisemissa Ulkofantissa, Ruiskuhuoneella ja Bio Huvimyllyssä.

Raahen Rantajatsien 2010 Ohjelma

Jussi Lehtonen Band

Suomijazzin tähtikaarti jazz-liiton kiertueella.
Pe 23.4. klo 21.00 Hovinarri. Liput 8/5 €.

jussi_lehtonen.jpg

Joonatan Rautio, saksofoni
Teemu Viinikainen, kitara
Aki Rissanen, piano
Ville Huolman , basso
Jussi Lehtonen, rummut
Abdissa "Mamba" Assefa, perkussiot

Rumpali Jussi Lehtosen luotsaaman sekstetin svengaavaa, energistä ja sensitiivistä jazzia, jossa soolotilaa saavat suomalaiset tähtikaartin (Teemu Viinikainen kitarassa!) muusikot. Suomijazzin Billy Cobham tuo 2000-luvun coltrane-jazzin Raaheen.

www.jussilehtonen.net

Teemu Viinikainen: Rytmi elää

Jean Louis

jeanlouis_juliste2.jpg

Mahotonta ranskalaista hevijatsia.
To 8.4. klo 21.00 Rytmikellari. Vapaa pääsy.

Aymeric Averic, trumpetti
Joachim Florent, kontrabasso
Francesco Pastacaldi, rummut

"Un groove démantibulé au son compact et distordu. Jean Louis se nourrit de bois, de métal et de câbles électriques. Il agite ses membres et découpe des tranches de musique au sous-sol."

"Surprising, energetic, unknown and totally great French trio, making their debut here. Why did they choose the name "Jean Louis", when no one in the band has that name? I can't tell you. I can tell you that the band consists of Aymeric Avice : trumpet, slide trumpet, seashells, Joachim Florent : double bass, Francesco Pastacaldi : drums and Aymeric uses many boxes and devices on his horn, giving him a sound way, way beyond a trumpet/bass/drums trio sound - veering into smeery electronics with tasteful noise elements added, while Joachim and and Francesco play a hard-driving beat that still remains 'jazz'. Is it jazz? Is it jazz-rock? Is it electronica-jazz? I dunno, but it stomps and rocks and swings and takes no prisoners and you should definitely check it out! Highly recommended!"

"Meillä ei ole tapana ylpeillä mitalleilla ja palkinnoilla. Poikkeuksena sääntöön on kuitenkin pieni ja karu raakaorkesterikokoonpano JEAN LOUIS, joka oudon nimensä mukaisesti ei muistuta ketään eikä mitään, ja jäi kaikkien mieliin la Défensen kansallisen jazz-kilpailun kolminkertaisena voittajana vuodelta 2007 (kaksi voittoa instrumentaalisarjassa ja toinen palkinto parhaan kokoonpanon sarjassa).
Yhtyeen kolme nuorta muusikkoa ovat jokainen henkilökohtaisesti ja erikseen mukana lukuisissa hankkeissa, joissa ajan hengen taju on kiistatta väkevästi läsnä. Kompositio, orkestraalinen järjestys ja äänentuotto on rakennettu tietoisen kollektiivisesti; hakkaavaan, työstettyyn, taitavasti rikottuun ja ääniä vinoon venyttävään rytmiin on panostettu, ja epileptinen räjähtäviä grooveja etsivät rummut poukkoilevat drum’n’bassin, hardcore rockin, free jazzin ja afro beatin välimailla.
Jean Louis’n “uusiomusiikki” on kiistatta ranskalaisen nuoren jazzin innostavimpia." (Nevers d’Jazz – 2009)

jean_louis.jpg

livetaltiointi Villette Jazz Festivaalilta:
http://liveweb.arte.tv/fr/video/Jean_Louis_en_direct_de_Jazz_a_la_Villette/

kuuntele: www.myspace.com/tranchemusic

Kevään ohjelmaa

pelbo_2.jpg

14.1. Amos Rytmikellarissa. Vapaa pääsy.

6.2. PELbO Norjasta Rytmikellarissa. (kuvassa)

3.3. Bobines Melodies (L`effet Vapeur) (Ranska), Bio Huvimylly

8.4. Jean Louis (Ranska), Rytmikellari

23.4. Jussi Lehtonen Band, Hovinarri

Vapaat äänet Bio Huvimyllyssä ja Rytmikellarissa 12.11.

Marraskuussa kaikkiaan seitsemällä paikkakunnalla vieraileva Vapaat äänet –kiertue tarjoaa kuulijoille kaksi kiehtovaa näkökulmaa tämän päivän luovaan jazzmusiikkiin. Ranskalainen sellisti Vincent Courtois esiintyy Raahessa trionsa kera, ja matkassa mukana on myös Suomen vuoden 2008 Young Nordic Jazz Comets -kilpailuedustaja Elifantree.

Aiemmilta Vapaat äänet -kiertueilta tuttuun tapaan improvisaatiolla on esityksissä vahva sijansa. Lisäksi vuoden 2009 Vapaat äänet -esiintyjiä yhdistävät runous, lämminhenkisyys, kokeilun nautinto ja musiikillisen ideoinnin lennokkuus.

Vincent Courtois Quartet hurmasi Ultra Musicin yleisön vuoden 2008 Pori Jazz -festivaalilla. Vapaat äänet -kiertueen myötä yhtyettä pääsee kuulemaan myös muualla Suomessa.

Kolme vuotta sitten syntynyt Elifantree on saavuttanut lyhyen toimintansa aikana jo huomattavaa suosiota Suomen jazzpiireissä ja myös Pohjoismaissa, erityisesti edustettuaan Suomea vuoden 2008 Young Nordic Jazz Comets -kilpailussa.

Kiertuetiedote

Torstaina 12.11. Vincent Courtois Trio esiintyy klo 19.00 Bio Huvimyllyssä ja Elifantree klo 21.00 puolitoista korttelia alempana Rytmikellarissa.
Yhteislippu 10/7 €, kumpikin konsertti erikseen 6/4 €.

Syksyn konserttitarjonta

Rajatsi järjestää tänä syksynä kaksi kahden orkesterin yhteiskonserttia.

iivanainenduo_b.jpg

Lauantaina 10.10. on tarjolla Jazzliiton kiertuekonsertti jossa esiintyy kaksi duoa: Johanna ja Mikko Iivanainen sekä Mikko Innanen & Mika Kallio. Johanna ja Mikko Iivanainen esiintyi kesän Rantajatseilla.

Torstaina 12.11 Esiintyy ranskalainen Vincent Courtois Trio sekä suomalainen Elifantree. Huippukonsertti kuuluu Vapaat äänet 2009 -kiertueeseen.

Johanna& Mikko Iivanainen sekä Mikko Innanen & Mika Kallio: Bio Huvimylly la 10.10 klo 19.00, liput 8/5 €

Vincent Courtois Trio: Bio Huvimylly to 12.11 klo 19.00, liput 6/4 €
Elifantree: Rytmikellari to 12.11 klo 21.00, liput 6/4 €
Yhteislippu 12.11 konsetteihin 10/7 €

Tietoja esiintyjistä:

Johanna & Mikko Iivanainen
Mikko Innanen & Mika Kallio
Vincent Courtois Trio
Elifantree

Syndicate content