rantajatsit 2010.png

Rajatsin vuosikokous

Rajatsin vuosikokous lauantaina 10.10. klo 18.00 Rytmikellaririssa. - Ennen Iivanaisten ja Innanen & Kallion konserttia Huvimyllyssä.

Onnistunut festari jätti hyvän mielen

Raahen Rantajatsien vuoden 2009 versio on takana. Festivaali onnistui erinomaisesti; yleisö ja kriitikot pitivät kuulemastaan ja lipputulotavoite ylittyi reippaasti. Sydämellinen kiitos muusikoille, talkooväelle, yhteistyökumppaneille ja yleisölle. Te teitte sen!
Kauniit festivaalimuistot antavat valtavasti voimaa ja energiaa pitkään talveen. Seuraavien Rantajatsien suunnittelu on jo alkanut, ja ne ovat edessä ennemmin kuin uskotkaan. Seuraavan kerran Rantajatseja juhlitaan 29.-31.7.2010. Nähdään silloin!

Paukkumaissi on paras!

Raahen Rantajatsit on tänä vuonna satsannut poikkeuksellisen paljon lastenkonserttiin. Piknik-konsertissa Fantissa klo 13 alkaen esiintyvä Paukkumaissi on tämän hetken paras lastenmusiikkiorkesteri. Sen muusikot ovat tuttuja muun muassa Asa ja Jätkäjätkät, Alamaailman vasarat ja Soul Captain Band -kokoonpanoista. Paukkumaissin esikoislevy palkittiin lastenmusiikki-Emmalla, ja myös uusin levy oli Emma-ehdokkaana.

Harmaja soitti loppunmyydylle Ruiskuhuoneelle

Raahen Rantajatsit käynnistyivät eilen upealla tavalla, kun raahelainen Harmaja sai aikaan todellisen yleisöryntäyksen. Ruiskuhuoneen 600 hengen ulkoilmakatsomo täyttyi ääriään myöten, ja JP Leppäluodon tähdittämä Harmaja sai kuulijoilta erittäin lämpimän vastaanoton. Näiden sivujen Kuvat-kohdasta voit katsella festivaalitunnelmia.

Ruiskuhuone täyttyy Rantajatsien avajaiskonsertissa

Raahen Rantajatsit starttaavat torstaina 23.7. klo 21, kun Ruiskuhuoneen ulkolavalle nousee Charon-yhtyeen laulajan J-P Leppäluodon toinen kokoonpano Harmaja. Tiedossa on upea raahelaisbändin konsertti mahtavassa merimiljöössä Raahen Museonrannassa. Saavuthan paikalle ajoissa, niin varmistat paikkasi! Ennakkomyynti on ollut vilkasta, mutta lippuja riittää myös ovimyyntiin. Lipun hinta on 10 euroa. Ruiskuhuoneen lipunmyynnistä voit lunastaa myös festivaalipassin, joka varmistaa pääsyn kaikkiin Rantajatsien konsertteihin.

Jatsin maihinnousu alkaa torstaina

Raahen Rantajatsit alkavat torstaina 23.7. Raahen oman Harmajan konsertilla Museonrannan Ruiskuhuoneella. Soitto soi klo 21 ja lipunmyynti tuntia aiemmin. Ruiskuhuoneen ovimyynnistä voi ostaa myös festivaalipasseja sekä muita lippuja.
Fantin konserttisarja alkaa perjantaina 24.7. Pekka Pohjolan muistolle omistetulla tribuuttikonsertilla. Vähällä sähköllä -yhtyeen nokkamiehinä nähdään Pohjolan pojat Verneri, trumpetti ja Ilmari, pasuuna.
Fantin festivaaliravintolassa on A-oikeudet ja Happy Hour -hinnat perjantaina ja lauantaina 20-21.

Julkaise syötteitä